Nimi: Asunto Oy Soihtu Jyväskylän Korttelikylä (Nuuskakuja 2 D)

Riskit ja uhat

Riskit ja uhat sekä niiden ennaltaehkäisy


Tähän kuvaus kohteen riskeistä tai viittaus erilliseen riskikartoitukseen.

Ennaltaehkäisemällä ja tunnistamalla vahingon todennäköisyys, vähennetään parhaiten mahdollisia poikkeus- ja häiriötilanteita.

Kiinteistön pelastussuunnitelmassa on kuvattu yleisesti kiinteistöön liittyviä riskejä ja uhkia. Sen lisäksi jokaisen käyttäjän tulisi tehdä oma riskikartoitus.

Käyttäjä laatii tarvittavat lisäsuunnitelmat, mikäli heidän toimintansa niitä edellyttävät.

Uhkaava tilanne ja häiriökäyttäytyminen

Henkilökuntaan ja asiakkaisiin kohdistuva riski voi syntyä mahdollisen häiriökäyttäytymisen myötä. Opettele tunnistamaan ja kohtaamaan uhkaavasti käyttäytyvä henkilö.

Työtapaturmat

Kiinteistön käyttäjille ja/tai asiakkaille voi tapahtua erilaisia työtapaturmia ja sairauskohtauksia, joista saattaa aiheutua poikkeustilanne kohteessa. Työtapaturmia voidaan parhaiten ehkäistä noudattamalla vuokralaisten omia työturvallisuusmääräyksiä.
Nopeasti aloitetulla ensiavulla ja avun hälyttämisellä voidaan pelastaa ihmishenkiä. Esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin järjestämällä ensiavun peruskurssilla (EA1) saadaan perustiedot ja -taidot auttaa hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa.

Tulipalo

Myös tulipalo saattaa olla mahdollinen poikkeustilanteen aiheuttaja.
Jokaisen käyttäjän tulisi pystyä sammuttamaan pieni tulipalon alku.

Alkusammutuskoulutusta voi tiedustella alueelliselta pelastusliitolta (osoitteet internetistä: www.spek.fi/spek), paikalliselta VPK:lta tai pelastuslaitokselta. Koulutusta järjestävät myös monet palokalusto- ja sammutinhuoltoliikkeet.

Ennaltaehkäisyohjeet ja toimintaohjeet tulipalotilanteissa ovat seuraavat:
  • Yleinen siisteys ja järjestys sekä toimiva jätehuolto ovat osa päivittäistä paloturvallisuutta
  • Koneiden lähistölle tai sähkölaitteisiin kerääntyvä pöly ja työtiloihin jätetty pakkausmateriaali tulee poistaa työpäivän päätteeksi
  • Palovaaralliset jätteet tulee tyhjentää kannelliseen palamattomaan astiaan
  • Tupakoida saa vain tupakointipaikalla, jossa tuhkalle tulee varata palamaton astia.
Mahdollista tulipaloa tulee rajoittaa omatoimisesti sulkemalla ovet ja opastamalla pelastuslaitos palokohteelle sekä pitämällä hyökkäysreitit ja pelastustiet vapaina.

Ympäristöriski

Tähän kuvaus kohteen ympäristöriskeistä.

Riskin tai poikkeustilanteen voi aiheuttaa esim. tulipalo lähirakennuksissa tai liikenneonnettomuus.
Kiinteistön toiminnasta ei aiheudu suoranaisia riskejä lähialueelle.

Suuronnettomuusriskejä ei tässä pelastussuunnitelmassa ole arvioitu. Suuronnettomuus voi tapahtua esim. kemikaalikuljetuksista läheisellä liikenneväylällä.

Vaaralliset aineet

Tähän listaus kohteen vaarallisista aineista ja kuvaus niiden säilytyksestä.

Muut riskit ja poikkeustilanteet

Tähän kuvaus muista riskeistä.
Muita poikkeustilanteita voi aiheutua sähkökatkoksesta, veden- tai lämmönjakelun katkoksesta.

Sisäiset palotarkastukset

Käyttäjien tulisi pitää vuosittain sisäinen palotarkastus, jonka avulla minimoidaan kohteen paloturvallisuusriskit. Tarkastus kirjataan lomakkeelle, joka arkistoidaan.

Riskikartoitus

Riskikartoitusta ei ole tehty.